Kaskenkaatajien lippukuntaleiri
17 - 19.11.2006

Syöksynsuussa.

Lippukuntaleiri järjestettiin käsillä tekemisen painoitteisena ja se oli osa Ipan Pj työtä.

17.11

Leiriläiset saapuivat intoa puhkuen, kuten yleensäkin. Ensimmäiset saapuivat jo 17.15, paikallahan piti olla 18.00 mennessä. Ilmoittautumisen ja majoittautumisen jälkeen Kipa ja Luigi ottileiriläiset " Tuunaamaan Tölkkiä " joita jo nyt saamme ihastella kodeissamme. Iltapalan jälkeen kuuntelimme kertomusta " kukkasuutarista " todella suurella mielenkiinnolla, kellon ollessa 21.00 olikin aika laitella leiriläiset nukkumaan, joka olikin tällä kertaa aikasmoinen savotta olihan mukanamme 2 uutta sudenpentulaumaa lopulta viimein kaikki nukkuivat


18.11


Aamu alkoi lipunnostolla ja aamupalla, paljon odotettu Hand Made oli startannut, askartelimme aamupäivällä huiviholkkia, valiomme KASKA kirveitä, tehtiin omakuva taulua ja naulakkoa koristeluun jokaisella oli mahdollista käyttää mm. kosania. Vartiolaiset tekivät lippukunnalle uudet ja ehommat työkalu laatikot sekä tuunasivat jo olemassa olevia "vihreitä" Ruokailun jälkeen alkoi partio-aarrearkun rakentaminen jossa olikin paljon näpertämistä kaikille leiriläisille naulattiin isoilla ja pienillä nauloilla asennettiin saranaa ja salpaa. Illalla saapui tynnyrimestari Tatu kertomaan vanhasta käsityötaidosta ja kertoi omaa tarinaansa olihan Tatu vanha partiolainenkin. Illan kruunasi oman kuilun tekeminen ja tietysti Enrikon tekemä iltapala Pizza. Ilta alkoi olla pulkassa olikin aika mennä nukkumaan jotta huomenna jaksaa Ipa sanoikin " kirjoittakaan nimenne lautasen pohjaan, se toimiin arpana" - moni ajattelikin mikä arpa, se selviää huomenna.

 

19.11


Lipunnoston ja aamupalan jälkeen selvisi arpojen tarve, leiriläiset oli arvottu 7 vartioon oli aika aloittaa KISAT. Kisa rasteja oli puujalkojen tekeminen ja käveleminen, tilapäimajoitteen tekeminen ja tulen sytyttäminen, tukin siirtäminen ja sahaaminen, A-pukin tekeminen ja ojan ylitys. Ruoaksi oli Aki loihtinut perunamuusia ja lihapullia eli oli aika ruokailla ja aloittaa siivoaminen jotta päästääen koteihin vanhemmat tulevat hakemaan klo 13.00. Lipunlaskun jälkeen päästettiin leiriläiset koteihinsa veljespiirin ja hyvää matkaa toivotusten kera. Johtajiston jäädessä vielä loppu siivoukseen ja loppupalautteeseen. Tavarat poltsarille ja kotiin.

Kiitos kaikille leiriläisille, johtajille ja vanhemmille, saitte aikaan jälleen yhden mahtavan partiokokemuksen muistoihimme lisää.

 
 


Ipa tö puusuutari

 

 
©2006 Sivusto on Kaskenkaatajat ry omaisuutta niiden osittainenkin kopioiminen ilman lupaan on kielletty.
Päivitetty: 25.01.2008