Kesäleiri Loiske ´05

Räyskälä

Kaskenkaatajien ja Liekkityttöjen yhteinen kesäleiri järjestettiin
Lopen Räyskälässä Puolustusvoimien harjoitusalueella 09 - 12.06.2005
ohessa hieman kertomusta siitä mitä leirillä koettiin.

 
 

A l o h a

 
Torstai
09.06.2005

Aamun valjettua ja reppujen oltua pakattuina aloitimme kokoontumisen Poltinahon seurakuntatalolle jossa Hanski odoittikin jo linja-auton kanssa 08.00 lähdettiin matkaan vartiolaisten ja siirtyvien sudenpentujen kanssa, kohti Räyskälän leirialuetta. Perille päästyämme auto purettiin ja Hanski lähti hakemaan Sudenpentuja, joilla oli lähtöaika 10.00 Poltsatilta. Vartiolaiset aloittivat omien NIGER telttojensa pystytyksen ja paikkojen kunnostuksen leiriä varten. Musa oli etukäteen hahmoitellut teltoille paikkoja joten pystytys kävikin suhteellisen näppärästi. Sudenpentujen saavuttua saatiinkin ensimmäinen leiri muonitus klo 13.00 josta vastasi Kasper ja Mimmi vahvennettuna leirin aikana muutamalla leiriläisen vanhemmilla, suuren panoksen antoivat ns " Vesimiehet" eli Pertti ja Petri joille kiitos näin jälkeenkin päin. Ruokailun jälkeen alkoi ohjelmat Sudarit askartelivat LEIT samaanaikaan jatkui telttojen pystyttäminen vartiolaisten ja vapaana olevien pentujen toimesta. Kellon ollessa 17.00 oli aika jälleen ruokailla ruokailun jälkeen jatkettiin askartelua ja alueen rakentamista. Kellon tulessa 19.00 kuului pillinääni joka tarkoitti leirin virallisten avajaisten valmistautumista, leiriläiset saapuivatkin parhaimpiinsa sonnustautuneina tutuksitulevien pöllien viereen telttakunnittain josta jonossa kuljimme lippukentälle. Hanskin komentamana nostettiin lippusalkoon ja esiteltiin johtajisto sekä kerrottiin leirialueen rajat ja vastuualueet. Pienen hengähtämisen jälkeen alkoi kylien juhlat pikku-saunan rannassa ohjelman ja ruokailun jälkeen oli aika vetäytyä yöpuulle kellon tullessa 22.00 ZZzzZZ -

 
Perjantai
10.06.2005

Aamu valkeni lämpimän tuntuisena 07.30 jolloin oli herätys joten lipunnostoon ja aamupalalle. Sudenpennut suunnistivet pikku saunalle melomaan ja vartiolaiset lähtivät miehistösaunalle tekemään leijoja sekä DONITSIA tekemään. Pennut meloivat väärillä inkkarikanooteilla joita voi katsella kuvista lisää. 10.30 paikkeilla saapui alueelle Riihimäen Sotilaskodin auto joka valmisteli myyntiä Johtolan eteen sana kiiri ilman erillistä ilmoittamista ihan kiitettävästi, mutta porrastamalla saatiin kaikille mahdollisuus ostamiseen, koska valikoima ei ollut kuten kotoisessa sitymarketissa jouduttiin ensimmäisen kierroksen ostoksia hieman rajoittamaan, melontaa ja juomista ennen ruokailua jonka jälkeen pennut saivat avata ostamiaan herkkuja ruokailun jälkeen annettiin vielä mahdollisuus käydä ostamassa jos rahaa ja haluja jäi. Auto poistui kauppansa tehneenä n. 13.00. Sudenpennuilla alkoi lounaan jälkeen UKULELEEN rakentaminen joka onnistu kaikilta. Samaan aikaan vartiolaisilla oli Melontaa, vesiturvallisuutta ja Ensiapua sekä alkusammutusta. Päivällisen jälkeen vartiolaiset lähtivät kokeilemaan DONITSIN pinnalla pysymistä ja saunomaan , pennut tekivät leleukunsa loppuun ja aloittivat leikit jotka loppuivat 20.00 mennessä eli iltapalaan jolloin paistettiin muurinpohja lättyjä sen jälkeen oli hieman omaa aikaa ja valmistauduttiin pesun ja hammas pyykin jälkeen nukkumaan osa oli jo nukahtanut kun hiljaisuus tuli klo 22.00 ZZzzZZ -

 
Lauantai
11.06.2005

Aamu valkeni lämpimän tuntuisena 07.30 jolloin oli herätys, aluksi Olli näytti mitä tapahtuu kun syttyneeseen munkkirasvakattilaan kaataa vettä sammuttaminen mielessä (älkää kokeilko kotona) näytöksen jälkeen lipunnosto ja aamupalalle. Vartiolaiset valmistautuivat lähtemään haikille joka toteutettiin kanooteilla Vääriä-järvellä. Pennut lähtivät miehistösaunalle tekemään omaa DONITSIA, pelaamaan frisbeetä ja tietysti saunomaan ja uimaan. ruokailun jälkeen pennuilla oli ensiapukoulutusta jossa opetettiin uhrin kantamista, jalan lastoittamista, tajuttoman käsittelyä, vartiolaisten haikki kesti klo 17.00 saakka. Ruokailun jälkeen pennut lähtivät uittamaan omaa DONITSIAAN ja saunomaan ratkottiin pentujen ensimmäinen "SIPERIA" mestari Hanski voi kertoa tapahtuneesta paremmin itse istumassa olleena, makkaranpaiston jälkeen kohti leiriä. Vartiolaisilla oli vapaata melomista ja sauna pikku-saunassa sekä lättyjen paistoa. Veto tuntui olevan poissa lähes kaikilta. MUTTA sitten se tapahtui pienen pieni viite siihen että "tarusteleekotänäyönä" Isku ryhmänä Antti, Ipa ja Jarde lähti kiristämään teltat ja katsomaan että varusteita ole telttojen seiniä nojaamassa ja tarustelihan se kokoyön. Hiljaisuus klo 22.00 ZZzzZZ -

 
Sunnuntai
12.06.2005
Yön sateiden jälkeen aamu valkeni raikkaana ja hieman kosteahkona. Aamupalan jälkeen aloitettiin alueen siivoaminen ja telttojen purkaminen, joka kävi rivakkaan tahtiin olihan tavoitteena saada sudenpennut lähtemään kotia kohti klo 12.00. Sampo-pappi tuli leirille pitämään jumiksen joka pidettiin Pikku-Saunalla alkaen klo 10.00, jumiksen jalkeen varusteet pakattiin valmiiksi " Mustaan Hevoseen " ja rinkat kannettiin tutuksitulleiden pöllien tykö odottamaan lähtöä, luonaan jälkeen alkoi linja-auto pakkaaminnen rinkoilla ja pennuilla sekä heidän johtajillaan. Samaan aikaan lähti Niina, Musa ja Tommi viemään kanoottikärryä kohti syöksynsuuta ja purkamaan lastia poltinaholle. Vartiolaisten kanssa laitettiin paikat putsplank kuntoon ja haravoitiin leirialue mahdollisesti jääneiden tavaroiden löytymiseksi. Kaikki saatiin kuntoon aikanaan ja oltiin valmiina kun Hanski saapui hakemaan loppuja leiriläisiä eli kamat kantoon ja linja-autoon. Puomit lukkoon ja " Hyvästi Paloaukea ". Poltinaholla odotti auton purkaminen ja tavaroiden sisäänkantaminen sekä märkien telttojen levittäminen, kaikki kuitenkin saatiin tehtyä ja leiri päätettiin veljespiiriin sitten eikun kotiin.
 
Maanantai
13.06.2005
Jarde palautti Räyskälän leirialueen takaisin Viestirykmentin haltuun. Alueen katselmuksen jälkeen, totesimme alueen olevan kunnossa ja siistinä, KIITÄNKIN näin julkisesti aluevastaavana ja leirinsihteerin ominaisuudessa kaikkia leiriläisiä siiteydestä ja siivoamisesta koskien kokoaluetta luovutus meni hyvin. HYVÄÄ KESÄÄ
 

©2005 Sivusto on Kaskenkaatajat ry omaisuutta niiden osittainenkin kopioiminen ilman lupaan on kielletty.
Päivitetty: 31.01.2008