Aamu valkeni hieman kiprakkana -2 pakkasta herätys oli klo 07.30, mutta innokkaimmat olivat hereillä jo huomattavasti aikaisemmin. Aamupalan ja Lipunnoston jälkeen alkoikin sitten tehtävät. Askartelu , suunnistus ja leikki. Ruokailun jälkeen alkoi tunnelma olla käsinkosketeltavissa puulajien tunnistus, eläinten jälkien tunnistus ja kirjaimet sekaisin sekä narusokkelo, jonka jälkeen kokoonnuttiin jälleen leikkimään. Hanski opetti sudareille Suomenlippua koskevia asioita, jotka kuunneltiinkin tarkkavaisesti. Laskimme juhlallisin menoin vanhan lippun alas ja uusi nostettiin salkoon. Vanhanlipun käytöstä poistamista varten hankittiin voimassa oleva ohjeistus ja toimimme niiden mukaan vanhalippu poistettiin kaytöstä polttamalla sitä kunnioittavalla tavalla.
Askartelun vielä käydessä täydellä tohinalla tikkupullat ja kaakaot tulivat keittiöstä nuotiopaikalle, jossa jokainen sai paistaa itselleen tikkupullan ja nauttia sen kaakaon kera.
Sitten saimme kuulla itse kuninkaansuusta että prinsessa oli ryöstetty ja häntä pidettiin vankina linnassa jota vartioitsi lohikäärme, kuningas antoi ritarikunnille tehtävän pelastaa prinsessa. Ritarien itse askartelemilla kilvellä ja nuolella aseistettuina ritarit olivat valmiina taistoon oli aika vapauttaa prinsessa Celestine.
Lohikäärmeen metsästys alkoikin menninkäisten väijytyksellä josta ritarit selvisivät kilpien suojassa onnistuneesti seuraavaksi oliki tehtävänä ylittää kivirotko köyden varassa muiden ritarien odottaessa että reitti olisi selvä. Prinsessan hameesta oli jäänyt merkkejä metsikköön joita seuraamalla ritarit löysivätkin Lohikäärmeen linnakkeen ja itse prinsessan. Ritareiden tehtäväksi jäi Ritari Stainles Steelin opastuksella ampua nuolella lohikäärmettä ,jotta prinsessa saataisiin vapautettua loppu silauksen Lohikäärmeen surmaamiseksi tekivät Ritari Hanski ja Stainles Steel.
Lohikäärmeen metsästämisen jälkeen maistuikin ruoka erinomaiselle. Onnistuneen metsästyksen jälkeen järjestettiin peijaiset , jonka järjestelyistä vastasi linnan neidot Niisku ja Vilho nautimme Lohikäärmeen "veren" ja lauloimme voiton lauluja. Ulos pystytettyjen laavujen eteen rakennettuun ns.venäläiseenrakovalkeaan sytytetyn valkea saatoi väsyneet ritarit iltapalalle ja yöpuule hiljaisuus saapui kello 21.30. Hyvää Yötä Ritarit